Hyppää sisältöön

Kotipalvelutyöntekijät ja avustajat

Tunnusluvuissa on summatietona kolmen ammattialan tunnusluvut:

  • Sosiaalialan ohjaajat +
  • Seurakuntatyöntekijät +
  • Kotipalvelutyöntekijät ja avustajat

Tunnusluvut kuvaavat siis ammattialaluokituksen ylätason Sosiaalialan työntekijät tietoja. Tunnuslukujen summaaminen perustuu Tilastokeskuksen tilastojen julkaisuehtoihin.

Alan kuvaus

Sosiaalialan työntekijät

Työlliset
Työllisten määrä 72300
Työlliset maakunnittain
Katso datalähteet

Kuvaus

Kotipalvelutyöntekijät ja avustajat avustavat vanhuksia, vammaisia tai toipilaita esimerkiksi henkilökohtaisissa askareissa, kotitöissä ja asioinnissa. He työskentelevät kodeissa tai itsenäisissä asumisyksiköissä, kuten palvelutaloissa, ryhmäkodeissa tai asuntoloissa.

Kotipalvelutyöntekijöiden ja avustajien työnkuvaan kuuluu monipuolisia avustavia tehtäviä, jotka voivat vaihdella asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tehtäviin voi sisältyä esimerkiksi ruoanlaitto, siivoaminen ja pyykinpesu sekä asiakkaan avustaminen peseytymisessä ja pukeutumisessa. Lisäksi he voivat tarjota sosiaalista tukea ja seuraa.

Työn tavoitteena on mahdollistaa asiakkaiden itsenäinen ja turvallinen elämä kotona tarjoamalla käytännön apua arjen askareissa sekä tarvittavaa henkilökohtaista tukea ja sosiaalista vuorovaikutusta.

Yleisimmät työtehtävät

Kotipalvelutyöntekijöiden ja avustajien tehtävät vaihtelevat laajasti riippuen asiakkaan tarpeista, elämäntilanteesta ja terveydentilasta. He työskentelevät asiakkaan omassa kodissa, mikä vaikuttaa tehtävänkuvan monimuotoisuuteen.

  • Ruoanlaitto
    Valmistaa aterioita asiakkaalle tai auttaa ruoan valmistuksessa.
     
  • Siivous
    Huolehtii asunnon puhtaudesta esimerkiksi pyyhkimällä pölyt, imuroimalla ja pesemällä lattian.
     
  • Peseytymisessä avustaminen
    Avustaa asiakasta peseytymisessä ja henkilökohtaisessa hygieniassa tarpeen mukaan.
     
  • Asiointiapu
    Hoitaa asiakkaan kauppa-, apteekki- tai muut asioinnit tai avustaa näissä tehtävissä.
     
  • Lääkehuolto
    Varmistaa lääkkeiden oikea-aikaisen ottamisen sekä seuraa lääkehoidon toteutumista.
     
  • Vaatehuolto
    Huolehtii pyykinpesusta sekä vaatteiden viikkauksesta ja järjestelystä.
     
  • Sosiaalinen kanssakäyminen
    Tarjoaa asiakkaalle seuraa ja yhdessäoloa.
     
  • Terveydentilan seuranta
    Raportoi asiakkaan terveydentilasta ja oireista lähihoitajille tai sairaanhoitajille.
     
  • Yöpäivystys
    Päivystää yöllä asiakkaan luona.

Työmarkkinasiirtymät

Sosiaalialan työntekijät

Työmarkkinasiirtymät

Työmarkkinasiirtymätieto kuvaa henkilöiden ammattialan vaihtoa, mutta samalla myös opiskelijoiden, työttömien ja työvoiman ulkopuolella olleiden työllistymistä eri ammattialoille. Työmarkkinasiirtymät voivat liittyä muun muassa uusiin työtehtäviin siirtymiseen osaamista kehittämällä, urakehitykseen asiantuntija- ja johtotehtäviin tai kokonaan eri ammattialalle siirtymiseen esimerkiksi äkillisten rakennemuutosten seurauksena.

Siirtymätieto perustuu Tilastokeskuksen erillisaineistoon vuosilta 2016–2021. Aineistossa "Ammatti tuntematon" tarkoittaa ammatteja, joista Tilastokeskuksella ei ole tietoa henkilön ammatista tai siihen kuuluu ammatteihin luokittelemattomia työtehtäviä. "Muut" eli tuntematon työmarkkinatilanne -luokkaan Tilastokeskus sisällyttää sellaisessa sosioekonomisessa tilanteessa olevat henkilöt, joita ei ole voitu sijoittaa työllisten, työttömien, opiskelijoiden tai työvoiman ulkopuolella olevien luokkiin ja henkilön oma tai päämiehen toiminta ei ole tiedossa.

Koronapandemia vaikutti merkittävästi 2020-luvun alkuvuosina työmarkkinasiirtymiin, eivätkä suuretkaan muutokset välttämättä viittaa alan rakennemuutokseen. Tämä on suositeltavaa ottaa huomioon siirtymiä tarkastellessa.