Hyppää sisältöön

Jätehuoltotyöntekijät

Tunnusluvut kuvaavat ammattialaa. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen aineistoihin.

Alan kuvaus

Jätehuoltotyöntekijät

Työlliset
Työllisten määrä 1600
Työlliset maakunnittain
Katso datalähteet

Kuvaus

Jätehuoltotyöntekijät vastaavat jätteen turvallisesta keräämisestä, käsittelystä ja kierrättämisestä. Tehtäviin kuuluu myös jätteiden lajittelu ja hävittäminen sekä katujen, puistojen ja muiden julkisten paikkojen puhtaanapito.

Jätehuoltotyöntekijät keräävät jätteitä rakennuksista, pihoilta, kaduilta ja muilta julkisilta paikoilta. Kerätty jäte lastataan hygieenisesti ja turvallisesti jäteautoon ohjeistusten mukaisesti.

Jätteenkuljetuksen jälkeen työntekijät vastaavat jätemateriaalien asianmukaisesta lajittelusta sekä mahdollisesta valmistelusta kierrätystä varten. Kierrätyskelpoiset materiaalit erotellaan muusta jätteestä ja toimitetaan asianmukaisesti kierrätykseen.

Jätehuoltotyöntekijät huolehtivat myös siitä, että kierrätyskelvoton jäte hävitetään sopivalla tavalla, kuten polttamalla tai sijoittamalla kaatopaikalle.

Yleisimmät työtehtävät

Jätehuoltotyöntekijän yleisimmät työtehtävät vaihtelevat riippuen esimerkiksi työympäristöstä, yrityksen koosta tai jätehuollon erikoistumisalasta.

  • Jätteen kerääminen
    Kerää kotitalouksien, yritysten ja julkisten laitosten jätteet.
     
  • Jätekuljetuskaluston ajaminen
    Ajaa raskaan kaluston ajoneuvoja, jotka kuljettavat jätettä keruupisteistä eteenpäin käsittelyyn.
     
  • Jätteen lajittelu
    Lajittelee erityyppistä jätettä, kuten biojätettä, metallia, lasia ja paperia.
     
  • Jäännösaineiden käsittely
    Käsittelee jätehuollossa syntynyttä tuhkaa ja muita kiinteitä aineita.
     
  • Laitteiden ja koneiden huolto
    Huolehtii jätekuljetuskaluston ja muiden koneiden perushuollosta ja pienistä korjaustöistä.
     
  • Asiakaspalvelu
    Kommunikoivat työssään kohtaamiensa asiakkaiden kanssa.
     
  • Jäteaseman hallinta
    Vastaanottaa, lajittelee ja varastoi jätettä jäteasemalla.
     
  • Kierrätystoiminta
    Kierrättää jätettä ja ohjaa jätettä uudelleenkäyttöön sen mukaan, millaista jätemateriaalia käsitellään.
     
  • Turvallisuusvaatimusten noudattaminen
    Huolehtii turvallisuudesta keruu- ja käsittelyprosessissa sekä varmistaa, että jätteenkuljetuskalusto on turvatilassa, kun sitä ei käytetä.
     
  • Raportointi ja dokumentointi
    Raportoi tietoja esimerkiksi kerätystä jätteestä ja sen määristä sekä havaituista ongelmista tai poikkeamista.

Työmarkkinasiirtymät

Jätehuoltotyöntekijät

Työmarkkinasiirtymät

Työmarkkinasiirtymätieto kuvaa henkilöiden ammattialan vaihtoa, mutta samalla myös opiskelijoiden, työttömien ja työvoiman ulkopuolella olleiden työllistymistä eri ammattialoille. Työmarkkinasiirtymät voivat liittyä muun muassa uusiin työtehtäviin siirtymiseen osaamista kehittämällä, urakehitykseen asiantuntija- ja johtotehtäviin tai kokonaan eri ammattialalle siirtymiseen esimerkiksi äkillisten rakennemuutosten seurauksena.

Siirtymätieto perustuu Tilastokeskuksen erillisaineistoon vuosilta 2016–2021. Aineistossa "Ammatti tuntematon" tarkoittaa ammatteja, joista Tilastokeskuksella ei ole tietoa henkilön ammatista tai siihen kuuluu ammatteihin luokittelemattomia työtehtäviä. "Muut" eli tuntematon työmarkkinatilanne -luokkaan Tilastokeskus sisällyttää sellaisessa sosioekonomisessa tilanteessa olevat henkilöt, joita ei ole voitu sijoittaa työllisten, työttömien, opiskelijoiden tai työvoiman ulkopuolella olevien luokkiin ja henkilön oma tai päämiehen toiminta ei ole tiedossa.

Koronapandemia vaikutti merkittävästi 2020-luvun alkuvuosina työmarkkinasiirtymiin, eivätkä suuretkaan muutokset välttämättä viittaa alan rakennemuutokseen. Tämä on suositeltavaa ottaa huomioon siirtymiä tarkastellessa.