Hyppää sisältöön

Taide- ja kulttuurialan tekniset asiantuntijat

Tunnusluvut kuvaavat ammattialaa. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen aineistoihin.

Alan kuvaus

Taide- ja kulttuurialan tekniset asiantuntijat

Työlliset
Työllisten määrä 4100
Työlliset maakunnittain
Katso datalähteet

Kuvaus

Taide- ja kulttuurialan tekniset asiantuntijat työskentelevät monenlaisissa taiteen ja kulttuurin tuotantoa tukevissa tehtävissä. Heidän työnsä on yleensä erikoistunutta ja voi keskittyä esimerkiksi valoon, ääneen, kuvaan tai virtuaalitodellisuuden tekniikoihin.

Alan asiantuntijat laativat tekniset suunnitelmat esityksiin tai näyttelyihin, huolehtivat asennuksista, ylläpidosta ja puruista sekä vastaavat laitteiden toiminnasta. He ovat usein myös mukana luovassa prosessissa ja heidän osaamistaan hyödynnetään esimerkiksi lavastuksessa, puvustuksessa tai teoskokonaisuuksien toteuttamisessa.

Efektien, valotehosteiden tai interaktiivisten ratkaisujen suunnittelu on myös osa taide- ja kulttuurialan teknisten asiantuntijoiden työtä. He saattavat työskennellä esimerkiksi teattereissa, museoissa, gallerioissa tai tapahtumatuotantojen parissa. Työnkuvasta riippuen he voivat toimia yhteistyössä ohjaajien, tuottajien sekä muiden luovien tekijöiden kanssa.

Yleisimmät työtehtävät

Taide- ja kulttuurialan teknisten asiantuntijoiden tehtävät voivat vaihdella suuresti työympäristöstä riippuen.

  • Valosuunnittelu
    Luo valaistuskonsepteja erilaisiin näyttämötaiteen esityksiin, konsertteihin tai näyttelyihin.
     
  • Äänisuunnittelu
    Suunnittelee ja toteuttaa äänentoiston erilaisissa tapahtumissa.
     
  • Lavastus ja rekvisiitta
    Huolehtii esityksen visuaalisesta ilmeestä suunnittelemalla ja toteuttamalla lavasteet ja rekvisiitan.
     
  • Tekninen tuotanto
    Koordinoi taiteellisen tuotannon teknistä toteutusta vastaten esimerkiksi rakentamisesta, purkamisesta ja kuljetuksesta.
     
  • Puvustus
    Suunnittelee ja valmistaa esiintyjille sopivat asut.
     
  • Taideteosten konservointi ja entisöinti
    Huolehtii teosten kunnossapidosta ja esillelaitosta museoissa ja gallerioissa.
     
  • Media- ja videotehosteet
    Suunnittelee videoita, animaatioita tai muita digitaalisia teoksia.
     
  • Näyttelyiden suunnittelu ja toteutus
    Vastaa näyttelyjen visuaalisesta ilmeestä, rakenteiden asettelusta ja esineiden sijoittelusta.
     
  • Kulttuurituotanto
    Vastaa erilaisten taide- ja kulttuuritapahtumien suunnittelusta, järjestelystä ja markkinoinnista.
     
  • Hallinnolliset tehtävät
    Koordinoi esimerkiksi aikatauluja tai hoitaa muita hallinnollisia tehtäviä.

Työmarkkinasiirtymät

Taide- ja kulttuurialan tekniset asiantuntijat

Työmarkkinasiirtymät

Työmarkkinasiirtymätieto kuvaa henkilöiden ammattialan vaihtoa, mutta samalla myös opiskelijoiden, työttömien ja työvoiman ulkopuolella olleiden työllistymistä eri ammattialoille. Työmarkkinasiirtymät voivat liittyä muun muassa uusiin työtehtäviin siirtymiseen osaamista kehittämällä, urakehitykseen asiantuntija- ja johtotehtäviin tai kokonaan eri ammattialalle siirtymiseen esimerkiksi äkillisten rakennemuutosten seurauksena.

Siirtymätieto perustuu Tilastokeskuksen erillisaineistoon vuosilta 2016–2021. Aineistossa "Ammatti tuntematon" tarkoittaa ammatteja, joista Tilastokeskuksella ei ole tietoa henkilön ammatista tai siihen kuuluu ammatteihin luokittelemattomia työtehtäviä. "Muut" eli tuntematon työmarkkinatilanne -luokkaan Tilastokeskus sisällyttää sellaisessa sosioekonomisessa tilanteessa olevat henkilöt, joita ei ole voitu sijoittaa työllisten, työttömien, opiskelijoiden tai työvoiman ulkopuolella olevien luokkiin ja henkilön oma tai päämiehen toiminta ei ole tiedossa.

Koronapandemia vaikutti merkittävästi 2020-luvun alkuvuosina työmarkkinasiirtymiin, eivätkä suuretkaan muutokset välttämättä viittaa alan rakennemuutokseen. Tämä on suositeltavaa ottaa huomioon siirtymiä tarkastellessa.