Hyppää sisältöön

Uutta dataa tutkintokoulutuksen tuottamasta osaamisesta

Tiedote
11.10.2024
Kuvassa kaksi nuorta miestä opiskelemassa kirjastossa.

Osaamistarvekompassin Tutkinnot-osiossa on julkaistu uutta dataa tutkintokoulutuksen tuottamasta osaamisesta. Osaamisella tarkoitetaan tässä opiskelijoiden tutkintokoulutuksessa hankkimia tietoja ja taitoja, jotka määritellään tutkintojen perusteissa, opetussuunnitelmissa ja kurssikuvauksissa.

Data on saatavilla vuorovaikutuksellisina Power BI -raportteina.

Tiedot ovat peräisin koneluetusta yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen julkaisemasta opetussuunnitelma- ja kurssikuvausdatasta sekä ammatillisen koulutuksen valtakunnallisista tutkintojen perusteista. Valitettavasti raporteilla ei ole kattavaa tietoa korkeakoulujen tuottamasta osaamisesta korkeakoulujen datan rajallisen saatavuuden vuoksi.

Raportteja hyödyntäessä kannattaa muistaa myös muut Osaamistarvekompassissa julkaistut raportit. Tutkintojen tuottamaa osaamista voi verrata esimerkiksi työelämän osaamistarpeisiin, joita voi tarkastella Osaamiset-osion raporteilta.

Ammatillisen koulutuksen osaamistuotos

Ammatillisen koulutuksen osaamistuotos -raportti kertoo ammatillisen koulutuksen tuottamasta osaamisesta ja sen muutoksesta edellisvuoteen verrattuna. Osaamistuotoksella tarkoitetaan tietyn tutkinnon osan tuottamien osaamisten joukkoa, joka on yhdistetty tietoon tutkinnon osan suoritusmäärästä. Osaamistuotoksia voi hakea osaamissanojen perusteella, jolloin raportilla näkyvät ne tutkinnon osat, joiden suorituksista valittu osaamistuotos syntyy.

Tieto hyödyttää etenkin jatkuvan oppimisen osaamispalveluiden kehittäjiä sekä ura- ja opinto-ohjaajia, jotka tarvitsevat yksityiskohtaista tietoa tutkinnon osista ja niistä kertyvästä osaamisesta. Usein osaamispalvelun kehittämiseen tai asiakkaan ammattitaidon täydentämiseen tarvitaan vain joitakin soveltuvia tutkinnon osia. Tutkinnon osa on oma pieni osaamiskokonaisuutensa, jonka suorittaminen voi tuoda tarvittavaa lisäosaamista.

Katso myös

Osaamiset tutkinnoissa

Osaamiset tutkinnoissa -raportti mahdollistaa osaamisten tarkastelun tutkinnoittain. Voit valita yhden tai useamman osaamisen ja tutkia, missä tutkinnoissa niitä koulutetaan. Osaamisia voi myös etsiä sanahakutoiminnon avulla.

Raportin tarjoama tieto on erityisen hyödyllistä ura- ja opinto-ohjaajille, sillä se auttaa kartoittamaan tutkintoja osaamisten kautta. Tiedon avulla ohjaajat voivat auttaa asiakkaita kartoittamaan tutkintoja, jotka tukevat heidän uratavoitteitaan ja osaamisen kehittämisen tarpeitaan.

Siirry raportille

Osaamiset koulutusaloittain ja -asteittain

Osaamiset koulutusaloittain ja -asteittain -raportti tarjoaa yleiskuvan eri koulutusalojen ja -asteiden tuottamasta osaamisesta. Raportti kertoo, kuinka monella opintojaksolla eri osaamisia koulutetaan, ja näkymää voi tarkentaa suodattamalla datasta digitaaliset tai vihreät osaamiset.

Raportti mahdollistaa tutkintokoulutuksen tuottaman osaamisen tarkastelun laajemmasta näkökulmasta. Esimerkiksi vihreiden osaamisten analysointi auttaa näkemään, missä koulutusasteilla ja -aloilla nämä taidot painottuvat ja missä niitä olisi tarpeen vahvistaa. Tarkastelemalla osaamisia suhteessa kestävän kehityksen tavoitteisiin eri aloilla voi havaita kapeikkoja, joissa koulutustarjontaa voisi kehittää.

Lähteinä tutkintojen perusteet sekä kurssikuvaus- ja opetussuunnitelmadataa

Ammatillisen koulutuksen tuottamat osaamiset ovat peräisin Opetushallituksen ylläpitämästä ePerusteet-palvelusta. Palvelu sisältää valtakunnalliset opetussuunnitelmien, tutkintojen ja koulutusten perusteet, jotka kuvaavat kussakin tutkinnossa vaaditun osaamisen.

Korkeakoulutuksen data perustuu niiden tutkintojen kurssikuvauksiin ja opetussuunnitelmiin, jotka ovat julkisesti saatavilla Peppi- ja Sisu-opintohallintojärjestelmissä. Kaikki korkeakoulut eivät kuitenkaan julkaise tietoja koneluettavassa muodossa tai lainkaan, joten data on korkeakoulutuksen osalta jossain määrin puutteellista.