Hyppää sisältöön

ICT-alan asiantuntijat

Tunnusluvuissa on summatietona kahden ammattialan tunnusluvut:

  • Tieto- ja viestintäteknologiajohtajat +
  • ICT-alan asiantuntijat

Tunnusluvut kuvaavat siis ammattialaluokituksen ylätason ICT-alan johtajat ja asiantuntijat tietoja. Tunnuslukujen summaaminen perustuu Tilastokeskuksen tilastojen julkaisuehtoihin.

Alan kuvaus

ICT-alan johtajat ja asiantuntijat

Työlliset
Työllisten määrä 22200
Työlliset maakunnittain
Katso datalähteet

Kuvaus

ICT-alan asiantuntijat työskentelevät erilaisissa tehtävissä IT-järjestelmien, laitteiden ja ohjelmistojen parissa. Työtehtävät voivat liittyä esimerkiksi tietoteknologisten järjestelmien ja infrastruktuurien kehittämiseen, hallinnoimiseen, ylläpitoon tai tukeen.

Asiantuntijoilla voi olla vastuullaan laitteiden, ohjelmistojen tai teknologiaan liittyvien tavaroiden ja palveluiden myyntitehtäviä tai järjestelmien rakentamiseen liittyviä tutkimus- ja suunnittelutehtäviä. Tehtäviin voi kuulua myös ohjelmistojen ja sovellusten kehittämistä ja ylläpitoa tai tietoverkkojen suunnittelua, asennusta ja ylläpitoa. Lisäksi ICT-alan asiantuntijat voivat huolehtia organisaation tietoturvasta ja suojata järjestelmiä ulkoisilta uhilta.

ICT-alan asiantuntijoiden keskeinen tehtävä on IT-järjestelmien ylläpito, päivitys ja valvonta. He voivat esimerkiksi tukea käyttöönottoa tai laatia teknisiä ratkaisuja erilaisiin tarpeisiin. Asiantuntijat ratkovat myös teknisiä ongelmia ja vastaavat jatkuvan palvelun laadusta ja käytettävyydestä.

Yleisimmät työtehtävät

ICT-alan asiantuntijoiden työtehtävät voivat vaihdella suuresti työnantajasta, yrityksen koosta ja toimialasta riippuen. ICT-asiantuntija voi esimerkiksi toimia tietohallintojohtajana, ohjelmistokehittäjänä, IT-konsulttina, verkkosuunnittelijana tai järjestelmäarkkitehtina.

  • Tietohallinnon ja ICT-strategian suunnittelu
    Määrittelee yrityksen tietoteknisen infrastruktuurin kehityssuunnat ja suunnittelee toimintatapoja niiden toteuttamiseksi.
     
  • Ohjelmistosuunnittelu ja -kehitys
    Luo erilaisia ohjelmistoja, applikaatioita ja järjestelmiä yrityksen tarpeiden mukaan.
     
  • Tietokantojen hallinta
    Luo, ylläpitää ja optimoi tietokantoja.
     
  • Järjestelmähallinto
    Vastaa yrityksen tietojärjestelmien ylläpidosta ja kehittämisestä.
     
  • Verkkojen suunnittelu
    Suunnittelee ja toteuttaa yrityksen verkkoympäristön eli LAN-, WAN- tai VPN-verkot sekä palomuurit.
     
  • Tuki- ja käyttöpalvelut
    Vastaa käyttäjätuesta sekä tekee laite- ja sovellusasennuksia.
     
  • Tietoturvallisuuden hallinta
    Huolehtii yrityksen tietoturvasta sekä suunnittelee ja toteuttaa tietoturvastrategian.
     
  • ICT-projektinhallinta
    Johtaa ICT-projekteja, laatii projektisuunnitelmia ja seuraa niiden toteutumista.
     
  • ICT-konsultointi
    Auttaa asiakkaitaan määrittelemään ja toteuttamaan sopivat ICT-ratkaisut liiketoimintastrategiansa mukaisesti.
     
  • Liiketoiminnan kehittäminen ja analytiikka
    Kehittää liiketoimintaprosesseja hyödyntämällä ICT-alan ratkaisuja sekä vastaa yrityksen tiedolla johtamisen kehittämisestä.

Työmarkkinasiirtymät

ICT-alan johtajat ja asiantuntijat

Työmarkkinasiirtymät

Työmarkkinasiirtymätieto kuvaa henkilöiden ammattialan vaihtoa, mutta samalla myös opiskelijoiden, työttömien ja työvoiman ulkopuolella olleiden työllistymistä eri ammattialoille. Työmarkkinasiirtymät voivat liittyä muun muassa uusiin työtehtäviin siirtymiseen osaamista kehittämällä, urakehitykseen asiantuntija- ja johtotehtäviin tai kokonaan eri ammattialalle siirtymiseen esimerkiksi äkillisten rakennemuutosten seurauksena.

Siirtymätieto perustuu Tilastokeskuksen erillisaineistoon vuosilta 2016–2021. Aineistossa "Ammatti tuntematon" tarkoittaa ammatteja, joista Tilastokeskuksella ei ole tietoa henkilön ammatista tai siihen kuuluu ammatteihin luokittelemattomia työtehtäviä. "Muut" eli tuntematon työmarkkinatilanne -luokkaan Tilastokeskus sisällyttää sellaisessa sosioekonomisessa tilanteessa olevat henkilöt, joita ei ole voitu sijoittaa työllisten, työttömien, opiskelijoiden tai työvoiman ulkopuolella olevien luokkiin ja henkilön oma tai päämiehen toiminta ei ole tiedossa.

Koronapandemia vaikutti merkittävästi 2020-luvun alkuvuosina työmarkkinasiirtymiin, eivätkä suuretkaan muutokset välttämättä viittaa alan rakennemuutokseen. Tämä on suositeltavaa ottaa huomioon siirtymiä tarkastellessa.